Viheriäistä

Vihdoin valmis! Alle vuosi meni! Jotenkin vähänkään isompien projektien kanssa käy aina niin, että kauheella innolla alkaa tekemään, mutta sitten homma jää kesken, kun tulee jotain muuta mielenkiintosempaa. Joka myös jää kesken, kun taas keksii jotain vieläkin kivempaa... Mutta itelle kun tekee, ei niin väliä vaikka vähän venähtääkin. Todennäköisesti sopii päälle kuitenkin vielä parin vuodenkin päästä. 

Vihreä ei oo ikinä kuulunu mun lemppariväreihin. Mies toi kuitenkin joskus kauppatuliaisina ison kassillisen kirkkaan vihreetä seiskaveikkaa, kun halvalla sai. Suurimman osan langoista värjäsin heti siedettävämmän sävyisiksi. Viltsussa on alkuperäistä vihreää väriä lohikäärmeen lisäksi vain pikkuraidat helmassa ja hioissa. Etupuolellekin tekis  mieli kirjoa jotain, mutta en vielä oikein keksinyt mitä, niin tällä mennään nyt toistaiseksi.

 Villatakkiprokkis vaati sensortin keskittymistä, ettei telkkarin katselukaan oikeen samalla onnistunut. Siksi piti tietty olla erikseen elokuvaneule. Tai useampikin. Pari niistä on tullut valmiiksi asti.

Lörppäpipo kivan pehmoisesta langasta

 ja munapääpipa petroolinsinisestä seiskaveikasta, säde-langalla höystettynä.

Oikeestaan en olis uusia pipoja kaivannu. Yleensä käytän pipoja (joita mulla on siis ennestäänki jo) vain kovemmilla pakkasilla (joita taas ei muutamaan kuukauteen toivottavasti oo tiedossa). 

Mutku =)

NamujaNappeja

Napit on ihania. Ja mulla on niitä paljon =) Mutta se ei haittaa, kun ei ne vie tilaa. (Toisin kuin kankaat. Joita mulla on kans paljon.)

Keittiössä on roikkunut tyhjänä jo jonkin aikaa pari taulunkehystä odottaen inspiraatiota ja vapaata hetkeä. Tässä yhtenä yönä se inspis sitten iski. Kaivelin nappipurkeista namusia esiin ja ompelin kankaaseen. Pohjakangas on mummoni vanha pöytäliina ja oikeastaan liian kirkkaanvärinen, ainakin messinkinapeille, mutta halusin senkin jotenkin esille, joten olkoon.

Esikoinen on meidän perheen innokkain leipuri. Pikku-veikan synttäreille neiti taikoi veljen lempihahmon. Hyvää oli =)