keskiviikko 13. tammikuuta 2016

Pikkuruista piperrystä


 Löydettiin ennen joulua kirppikseltä laatikollinen minihamahelmiä minihinnalla. Pitihän ne ostaa pukinkonttiin likkoja varten, kun tykkäävät askarrella. Alustoja ei laatikossa ollut mukana ja niiden etsiminen olikin haastavaa. Lopulta löysin kotimaisen pienen nettikaupan, josta sieltäkään ei saanut pelkkiä alustoja, vaan piti ostaa setit, joissa tuli myös lisää helmiä. Ja mikäs siinä, nyt on ainakin väreissä valinnan varaa. Muutama kokeilu jo odottaakin jatkojalostusta, näistä tulis vaikka kivoja koruja tai jääkaappimagneetteja.


tiistai 12. tammikuuta 2016

Uusi Vuosi ja Uudet Kujeet

Oon ihan pikkusen täpinöissäni. Meitsi menee kouluun =) Pääsin  kuin pääsinkin vielä varasijoilta sisään. Toivottavasti vanha pää vielä jaksaa ottaa uutta tietoa vastaan. Työpaikan kanssakin asiat hoitui mallikkaasti, joten ei kun uutta päin.

 Jouluna ja vähän jälkeenkin kertyi kummasti noita karkkipapereita. Päällystin niillä pari tylsää kansiota.  Kevyt silitys leivareiden välissä. Kakspuoleisella leveällä teipillä paikoilleen ja kontaktimuovit päälle. Periaatteessa ihan helppo nakki,  mutta kyllä niihin aikaa upposi, vaikka en edes ihan millin tarkkaa yrittänytkään. Kivaa ja koukuttavaa hommaa tämäkin.