perjantai 7. maaliskuuta 2014

Vempaimella

 Kumma homma, että kaappeihin kertyy kaikenlaisia käsityövempaimia. Joita ei kuitenkaan ehdi käyttää. Prymin neulemyllynkin poimin mukaan joskus vuosi sitten saumurinlanka-ostosreissulla. Lapset sillä on veivanneet muutaman tuubin, ite oon vähän vaan kokeillu.
Yhtenä iltana kaivoin pötkyläkieputtimen esiin ja hurruuttelin Puro Batik-langasta monta metriä tuubia. Ensimmäinen ajatus oli tehdä tuubista jonkinmoinen pipo. Mutta ei kyllä kehtais lapset lähtee mamin kanssa enää minnekään, jos tuommoisen väripläjäyksen asemoin nupin päälle keikkumaan. Että jos kuitenkin vaikka sohvatyynynpäälinen jotenski pujottelemalla?
Sitten katse osuikin tähän istumeen, jonka korjasin aiemmin. Ja jonka kankaat pikku-veijari oli onnistunut taas jollain konstin rei`ittämään.
Vanhaa verhoilua en viitsinyt purkaa alta pois. Vaahtomuovikin on luultavasti jo haperoitunut, mutta alkuperäinen verhoilu tukee sen vielä ihan napakasti muotoonsa. Neulaa en käyttänyt laisinkaan =) Ensin pohjakangas suitsait sukkelaan kiinni kuumaliimalla. Ja sitten kiemura keskelle, kuumaliimalla, vähän vähemmän sukkelasti, että sain neuleen paikoille tiheästi ja kuitenkin niin, ettei liima tursuillut. Vaikka tuubia tuntui aluksi olevan aivan tolkuttomasti, ei se kuitenkaan riittänyt kovin pitkälle. Onneksi kaapista löytyi sopivan sävyistä puuvillalankaa. Reunan ja pohjan virkkaaminen olikin koko projektin hitain ja työläin osa. Virkkuun kiinitin samoin kuumaliimalla paikoilleen.
Olipas kiva tehdä ja ite tykkään kovasti. Mukavan pehmoinenkin, liimat ei tunnu istuessa yhtään takamukseen. Toivottavasti kestää edes jonkin aikaa käytössä.

maanantai 17. helmikuuta 2014

RoboBoy



Viisivuotias villahousu toivoi Robotti-pipoa neonkeltaisesta langasta. 

Itelle kutaisin kaulurin ja hurautin ohkaisen lötköpipon.
Pipa on ollutkin mukavan kevyt näissä lämmöissä, mutta kaulurille ei ole ollut tarvetta.
Ehkä sitten ensi talvena.

perjantai 31. tammikuuta 2014

Huhuu








Tyttöjen kanssa yhteistyönä telsun ääressä syntyneitä pöllösiä.

lauantai 18. tammikuuta 2014

Lovikkaat

Esikoinen pyysi kutomaan "semmoiset lapaset, mistä varsi kääntyy ja olis semmonen koriste kuvio siinä".

Kudoin kahdella langalla vuorosilmuin , jotta lapasista tuli lämpöisemmät.
Kokeilin ekakertaa intialaista peukalokiilaa. Oli kyllä helppo ja hyvin istuva malli, kannattaa kokeilla.



maanantai 30. joulukuuta 2013

Kiva Joulu


 "Ihme juttu, kun sain monta kivaa lahjaa, vaikken oo ollu kilttinä ainakaan vuoteen!" -Mietti pieni mies Joulun jälkeen. On perheen valopilkku kyllä jokaisen lahjan ansainnut. Niin monet kerrat on yhdessä naurettu, että kyllä sillä muutamat vallattomuudet kuittautuu.
Ihanat Isosiskot olivat salaa syksyn aikana ahertaneet ja askarrelleet yllättäviä, hienoja ja herttaisia lahjoja koko perheelle. Ja saivat itsekin joitakin täysosumia. Esimerkiksi joku tonttu oli osannut kääriä pakettiin amigurumi-kirjan, pari koukkua ja pussin lankoja.... kaikenlaista palluraa on sittemmin syntynytkin.

Itse ompelin pukinkonttiin monenmoista pussukkaa ja hössykkää, mutta enpä suurta osaa muistanut edes filmata. Taikka viimeisten kanssa tuli oikeesti jo sen verran kiiru, ettei kamera käynyt mielessäkään. Muutaman pikanäpäyksen muistin sentään napata...

Hamahelmi-pussukkaa on tehnyt jo pidempään mieli kokeilla. Hitusen hidasta, mutta muuten mukavaa. Kuljetin työssä kahta lankaa joista ohuempaan helmet pujoteltuna. Joka kolmannella rivillä neuloin helmilangan mukaan, väliin aina kaksi kerrosta helmetöntä pelkiltään. Silittäminen ei ollutkaan ihan helpponakki. Helmet ei sulaneet tasaisesti, toiset oli jo ihan liiskana  kevyen silityksen jälkeen, vaikka naapurusto olisi vaatinut enenpi tehoja.





maanantai 11. marraskuuta 2013

Pehmoista




Täällä ollaan! Käta-opintojen loppuminen veti jotenkin virrat pois käsitöistäkin. Jotain pientä on tullut kiireessä arpavoitoiksi näperreltyä, mutta niistäkään en muistanut postata. Ja nyt onkin työn alla paljolti pehmoisia hyshys-hommia, niistä tässä pikku maistiaiset. Tarkoitus on tehdä kaikki tai ainakin melkein kaikki joululahjat tänä vuonna itse. Eikä Jouluun ole enää kovin pitkä aika... parempi siis virittäytyä käsityömoodiin.

sunnuntai 22. syyskuuta 2013

"KRRRaaaaaaK"

 "Ei me viittitä joka ilmavirtauksen perässä pörräillä. Kyllä tämäkin talvi menee ihan tässä kotikonnuilla omissa oloissa. Jos sitten joku toinen vuosi."
 "Säilöttykin on jo aikaslailla. Näilläkin jo varmaan pärjäisi pahimman yli, mutta hyvä on olla reilusti varastossa. Jos vaikka sitten tarviskin. Mistä sitä ikinä etukäteen voi tietää."