sunnuntai 16. lokakuuta 2011
Korjattu
MaMa - haaste tuli passeliin aikaan, sillä jakkaran korjaus pitikin juuri ottaa työn alle. Hauskan retropallin ostimme jokin aika sitten pihakirppikseltä. Verhoilussa oli pienireikä, jonka valoakin nopeampi pikku-mies kaiversi lusikalla heti näyttäväksi repaleeksi.
Koko verhoilun purkaminen ei tuntunut hyvältä ajatukselta, sillä reikää lukuunottamatta istuin on oikein käyttökelpoisessa kunnossa. Siksipä päätin parsia vain rikkinäisen alueen.
Kaapista löytyi sopivasti villaisia kirjontalankoja useamman vuosikymmenen takaa (samaa ikäluokkaa jakkaran kanssa siis :) Pujottelin lankoja verhoilukankaan lomaan sekä loimen että kuteen suuntaisesti. Kankaan ehjälle alueelle jätin jonkin verran vanhaa kangasta kokonaan koskemattomaksi ja joihinkin paikoin pujottelin lankaa vain toiseen suuntaan.
Alkuperäinen keskiympyrän kangas oli ommeltu niin vahvasti kiinni (keino)nahkaan, että ompeleita pystyi hyödyntämään korjaustyössä. Reunassa pujotin villalangan vanhan tikin läpi aina kun se oli mahdollista. Pelkkä kangas ei olisi enää parsimista kestänytkään, varsinkaan reiän ympäristössä, jossa kangas liestyi jöröjukantukaksi.
Lopuksi siistin reunan vielä yhdellä simppelillä vihreällä tikkirivillä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
12 kommenttia:
Tyylikäs korjaus! Enpä arvaisi, että tuossa on mitään repaletta ollutkaan. :)
Upeasti korjattu!
Hieno on pallikin :)
Vi,joi kyllä on kärsivällisyyttä ja taito hyppysissä.
Sopii tyyliin.
Tosi hienosti korjattu!
HYvältä näyttää!
t.Paula
Kiitti! Aikaa meni ja peukku kipeyty, välillä oli jo hiukkasen uskon puutettakin, mutta onneks sain valmiiksi. Seuraava korjauskerta hoituu kyllä sitten eri tavalla ja tyylillä.
Onpa harvinaisen huolella korjattu! Ja palli on muuten aivan mahrottoman hiano!
Kiitos kaunis osallistumisestasi!
Ensimmäisellä vilkaisulla en tajunnut, miten olit korjannut jakkaran. Mut sitten kun hokasin, olin aivan ihastunut. Hyvä idea ja siisti toteutus!
Upeaa jälkeä :)
Hei, sinulle on haaste blogissani! Ja huomasithan, että korjauksesi tuli valituksi MaMan Be Featured-postaukseen:)
Kiitos Leena, huomasin huomion =).
Koitan ehtiä perehtymään haasteeseen lähiaikoina.
Lähetä kommentti