keskiviikko 14. joulukuuta 2011

Seulan läpi

Viikonloppuna työtahti oli niin kova ja homma niin mukaansa tempaavaa, että yhtään kuvaa "in äksön" en ehtinyt enkä muistanut ottaa. Tässä muutama kuva valmiista kankaista. Kaksi ylintä kuvaa on kankaasta, josta ompelen itselleni tunikan vielä tänä iltana, jos kaikki menee putkeen. Hiukan ehkä tuli turhankin tymäkkä pinkki toiseksi väriksi, mutta en liian pliisuakaan halunnut.
Metritavaraa painoinkin tosiaan useamman metrin. Tarkoitus oli toistaa kuviota ja valmistaa vaikka pöytäliina tai verhonpätkä. Mun pohjakangas on ohutta ryppypuuvillaa, jonka tosin silitin aika sileäksi, jotta viivakuvioiden painaminen onnistuis hyvin. Taitaa pesussa kurtistua rypyt takaisin. Vielä en viitsi kostuttaa, niin on leikkaaminen ja ompelukin helpompaa. Tästä ajattelin väsätä puseron jossain vaiheessa. Läiskin seulalle värejä aika summanmutikassa. Hyvä että on metritolkulla valinnan varaa. Voi poimia puseroon kivoimmat ja onnistuneimmat kohdat.
 Lisäksi kokeilin kuvioiden toistoa vapaammin, suuremmin asemoimatta. Ihan kivoja niistäkin tuli.

1 kommentti:

Lotta kirjoitti...

Ihanat kuviot, ja väritkin ovat tosi kauniit! :)