sunnuntai 26. helmikuuta 2012

Jämälankapeitto

Lapset pääsivät talviloman alkajaisiksi pariksi päiväksi mummon ja papan lellittäviksi. Vietämme siis miehen kanssa "aikuisten laatuaikaa"  =D eli mies lähti aamutuimaan pilkkireissulle ja itse urakoin valmiiksi keskeneräisiä käsitöitä  =D
Muutaman leppoisan tunnin vietin sohvalla sunnuntaisia sisustushömppäohjelmia katsellen. Samalla sain viimeisteltyä viltin, jonka ainaoikein-palaset kyllä syntyivät vaivattomasti (luennoilla ja telkun ääressä), mutta neliöiden yhdistäminen, lankojen päättely ja reunan siistiminen jäivät venymään turhan pitkäksi aikaa.
 Palat yhdistin löyhästi virkkaamalla, reunaan virkkasin samoin rennolla ranteella kaksi joustavaa kerrosta. Paria ensimmäistä palaa lukuun ottamatta en jaksanut kostuttaa ja kuositella neuletta. Ajattelin antaa peiton hakea rauhassa muotoaan ja puutun asiaan sikäli mikäli palaset eivät jonkin ajan kuluessa asetu nätisti.
Tähän sai aika kivasti hukattua suuren määrän pieniä sekalaisia lankanyssyköitä. Suurin osa taisi olla seiskaveikkaa, osa uutta ja osa purkulankaa. Aika kiva vaikkakin yllättävän työläs projekti.

Jaahas... mihinkäs sitä sitten ryhtyisi...

1 kommentti:

Neferi kirjoitti...

Hieno ♥. Näissä on tosi paljon työtä, kun langanpätkiäkin tulee jollain tavalla pääteltäviksi tai mukaan neulottaviksi ja yhdistelykin on oma hommansa.