tiistai 6. tammikuuta 2015

2015

Parina viime vuonna blogi on päivittynyt kovin harvoin verrattuna kahteen ensimmäiseen blogivuoteen. Suurimpina syinä Käta-opintojen päättyminen, töihin palaaminen ja lasten kilpauintiharrastus. 
 Saapa nähdä kuinka tänä vuonna käy. Lasten kuskausta on edellisvuottakin enemmän, likkojen treenimäärä sen kun lisääntyy ja pienimmäinenkin käy uimakoulussa. Itsekin käyn usein pluraamassa. Viime vuoden paras päätös oli mennä aikuisten tekniikkakouluun. Suositten lämpimästi kaikille. Meillä oli ryhmässä tosi eritasoisia uimareita, toiset osasivat tullessaan jo kuperkeikkakäännöksen, joku ei ollut koskaan laittanut naamaansa edes pinnan alle, ja silti kaikki pärjäsivät joukossa ja oppivat uutta.

 Tän vuoden tavoite on päästä opiskelemaan. Vanha työ käy kyrsimään ja on aikas epävarmakin niin että jotain tarttis teherä. Viime keväänä jo hain yhteen mielenkiintoiseen kouluun. Kyllä meinaan vähä pääsykokeissa jännitti, kun edellisestä vastaavasta tilanteesta on jo yli 20 vuotta. Mun mielestä meni kokeet ihan hyvin, ehkä psykon haastattelussa olis voinu vähän relata. Tänä keväänä yritän uudelleen, mutta haen parille muullekin linjalle. Ikää rupee olemaan sen verran, ettei ammatinvaihtoa viitsi montaa vuotta mietiskellä, jos meinaa ehtiä vielä töihinkin.
Yritän myös tänä vuonna aktivoitua käsityörintamalla. Tekee omalle nupillekki hyvää kun tekee käsillä jotain, tarpeellista tai hömppää, ihan sama . Jos ehtisin tekemään kaikki miljoona ja yksi keskeneräistä tuolta hyllyiltä ja kaapeista... tai edes osan niistä... on keskeneräisiä kutomuksia, puolivalmiita kirjoja, valmiiksi sahattuja korulenkkejä, aloitettuja tilkkutöitä...you name it...
Jotain pientä on taas tullut tehtyäkin. Pipoja ja sukkia, ihan tylsää peruskauraa, niitä viitti ny edes kuvata. Mutta näistä tuli musta ihan kivat.  Esikoisen kanssa askarreltiin pari synttärilahjaa Mummolle, pitsikulho ja plussakelinkestäviä hiutaleita. Tarttis tehdä ittellekki jokunen kulho . Hiutaleita tuliki tehtyä aika läjä, niitä voi vaikka laittaa ens vuonna joulukortteihin. Joulu on kohta taas =)

Ensimmäisten kuvien valokuvaaja on esikoisen askartelema. Mun mielestä tosi hieno. =)

1 kommentti:

Marika kirjoitti...

Pitäisi minunkin opetella tekemään jotain käsitöitä, saisi hyödyllistä aikaan :) Kortteja sentään on tapanani askarrella aina silloin tällöin, kun kunnon inspiraatio iskee :)