perjantai 15. lokakuuta 2010

Mosaiikkia

 Käta-opintojen puitteissa saamme ilman eri maksua käydä niin monella omavalintaisella kurssilla, kuin vain oma aikataulu myöden antaa. Pakollisten tuntien lisäksi ei oikeastaan muualle ehtisi. Mosaiikin alkeiskurssi kestää kuitenkin vain muutaman illan ja sitä olen aina halunnut kokeilla. Sinne siis.
Varsinainen "päätyöni" kurssilla on vielä kesken, joten siitä lisää aikanaan. Lisätyönä rykäisin yhdessä illassa (siis kotona yöllä) nappimosaiikin kukkaruukun kylkeen, jotta pääsin kokeilemaan saumausta. Ruukku oli myös suhteessa nopea tehdä eli ei mennyt kuin kolmisen tuntia nappien liimaamiseen. Saumauskin oli suht helppo tehdä nappiruukkuun. Ei tarvinnut varoa teräviä reunoja, eikä massa tartu juurikaan nappien pintaa, joten siistimisen voi tehdä rauhalliseen tahtiin. Kunhan työ vielä "muhii" hyllyllä pari viikkoa, näkee selvemmin pitäisikö sitä vielä työstää hieman.
Ja lopuksi
Oikeaa talvea odotellessa
Pieni pilkahdus myöhemmin valmistuvaan mosaiikkityöhön...

1 kommentti:

annifanni kirjoitti...

On kyllä hieno tuo nappijuttu.