lauantai 1. toukokuuta 2010

 
Vaihteeksi jotain itsellekin. Kesäinen paituli mummolan vintiltä löytyneestä 60- tai 70-luvun kankaasta. Jotain pientä täytynee pukea alle, sillä kangas on läpikuultavaa. Helma on lantiopituinen ja malli hieman A-linjainen.


Kaikenlaisia parsimustöitä ei yleensä viitsi kuvailla, vaikka niitä paljon teenkin. Nämä housut ovat kuitenkin nyt ansainneet paikkansa bittiavaruudessa. Alunperin nämä olivat mummon hylkäämä pitkä hame, josta riitti kangasta reilusti tytön housuiksi. Taskut ja lahkeen koristeraidat syntyivät kulahtaneesta vauvan velourtakista. Kun tytöt saivat kontattua polvet puhki, meinasin jo pilppoa pöksyt siivousräteiksi. Koska malli on kuitenkin isommalle hoikkeliinille hyvin istuva ja housut mieluiset, saivat housut vielä jatkoaikaa. Vihreä villakangas on joku pikku silppu loputtomistajemmoistani. Sydämien reunat huolittelin ensin siksakilla ja ompelin muliinilangalla paikoilleen. Hommaan ei mennyt kauan ja tyttö on mielissään.


Ei kommentteja: