sunnuntai 16. tammikuuta 2011

sAksipussi

Vähän aikaa sain tehdä origamihommia, kun taittelin saksille säilytyspussukkaa. Mallia katsoin lahjaksi saadusta vastaavasta, mutta aika paljon muutin mittoja. Periaate on kuitenkin sama. Kuvissa paperimalli on tuotantoteknisistä syistä johtuen peilikuvana.
Kaksi kangasta ommellaan pussiksi. Kääntöaukon kohdalle ei tarvitse jättää saumavaraa. Ripustus/nappinyörin solmut tein uunon isoiksi, josta syystä niistä oli reunan tikkausvaiheessa hieman haittaa. Haihtuvalla tussilla piirsin viivat helpottamaan taittelua.

Ensin käännetään avoin sivu 

Ja toiselta puolelta peitto päälle.

Tässä kohtaa ompelin tuon oikeanpuoleisen reunan kiinni. Ommel jää seuraavan taitoksen alle piiloon. Mallikappaleessa kangas oli taiteltu ensin kokonaan ja vasta sitten ommeltu kasaan.

Viimeinenkin lipare käännetään ja tikataan kiinni.

Napin paikka on höhlä. Jos se on näin ylhäällä, pikkusakset saatavat päästä karkaamaan. Jos napin siirtää alemmaksi, isot sakset haittaavat sulkemista.

Näissä meillä saksia roikotetaan. Helposti saatavilla, mutta kaukana pikku sormista. Taaempi on se lahjaksi saatu inspiraatiokappale. Seuraavaan versioon täytyy mallia vielä parannella.

3 kommenttia:

*marjuska* kirjoitti...

Kiitoksia paljon oikein selkeistä ohjeista! Täytyykin kokeilla tuollaista. Mulla jonkinlaisessa pussukassa sakset onkin mutta toi vaikuttaa paljon paremmalta.

Sani kirjoitti...

Mahtava idea! ja kiitos ohjeita :)
Täytyy tehdä jossainvälissä.

Neferi kirjoitti...

Hieno idea, kiitos ohjeesta.