sunnuntai 9. tammikuuta 2011

Nuppusia

Paapii esitteli blogissaan yhdeksän Ikean kassillista kankaita ja haastoi kaikki kangashamsterit tekemään kankaistaan jotain ja esittelemään tuotoksensa aina maanantaisin. Nämä Nuppupeitot ovat vastaukseni haasteeseen. En malta odottaa huomiseen, vaikka tänään onkin aivan surkea kuvailuvalo. Sain viimeisenkin langanpätkän pääteltyä viime yönä ja huomenna en oikein koneelle ehdikään. Ompelukoneet hurisemaan!

Kaikissa peitoissa taustana pehmeä puuvilla ja välissä ohut vanu. Tikkauksia vain sen verran, että pysyvät käytössä ja pesussa muodossaa.

Taustapuolen kankaat yhteiskuvassa
 Onnenapiloita
Kirjava kukkakangas on yksi pitkään jemmattu retroihanuus, josta en koskaan osannut/raatsinut mitään tehdä.
 Siniset tilkkupeitot olivatkin ja aiemmin keskeneräisinä näytillä. Näitäkin kankaita olen hautonut piiiiitkään.

 Toinen kiva hieman erilainen käsityöhaaste löytyy 37tuntia-blogista. Molempiin ajattelin osallistua, niin usein kun kykenen.
Yleensä meillä roikkuvat joulukoristeet vielä pääsiäisenäkin, mutta tänä vuonna heitettiin Joulu pihalle loppiaisena. Huomenna alkaa taas arki ja heti alkuun kolmena iltana viikossa opintoja.

1 kommentti:

Elina kirjoitti...

Kivoja tilkkutöitä! Tykkään varsinkin tuosta sinisestä!