sunnuntai 4. syyskuuta 2011

Piirtelyä ja pujottelua purkituksen lomassa


Syksy pitää puuhakkaana. Hellan vieressä vahtiessa päädyin uudistamaan sutturättikoria. Ja toisella kädellä tartuin viimeinkin kesätehtävään, jonka Käta-kurssilta keväällä saimme. Ehkä hieman viime tingassa, kun kurssikin jo ensi viikolla alkaa. Kesän aikana piti perehtyä johonkin alkuperäiskansaan. Taitaa noiden parin sutunkin perusteella olla aika helppo arvata mun aihe. En vielä tiedä mihin kaikkeen pitäisi viikingit mielessä tarttua, mutta ainkin kankaanpainamista, vaateompelua ja kudontaa on syksyllä tulossa.











Sutturätin majaavat keittiönpöydällä pienessä punotussa korissa. Syksyn kunniaksi kori pukeutui värikkäämmin. Lila ja hopea kahvipussista, kirjava maissipakastepussista. Mukavaa hermojen lepuutus hommaa, jonka voi laskea heti kädestä, kun kattila kutsuu.

3 kommenttia:

RaijaAnnikki kirjoitti...

Kaikkea sitä ennättää kun on nopsat kädet. Nuo yhdet on kuin tyrnimarjoja-onko.Herkullista syötävää.

Kokox kirjoitti...

Saa olla kyllä aika nopsat jalatkin... "siinä sivussa" pitää hoidella vielä nuo mukulat ja niiden perässä leviävät mururaidat ja leluvuoret. Ja juu on kuvassa tyrnejäkin. Tuli hyvää hilloa, kun laitoin 3/4 porkkanaa ja 1/4 tyrniä. Maistuu vähän appelsiinimaiselta, herkkua vaniljajäätelön kans!

RaijaAnnikki kirjoitti...

ja paljon c-vitamiiniä.Varmaan hyvää hilloa..vesi tuli kielelle.