sunnuntai 1. toukokuuta 2011

Kukkasia monessa muodossa

Lahjaksi näpertelin kuihtumattomia kukkia. Syttyruusut ovat jo vanha juttu, mutta grilli- ja mökkikauden vilkastuessa ajankohtainen lahja. Tällä kertaa kokeilin tehdä vähän muitakin kukkia ruusujen lisäksi ja taisipa mukaan päästä jokunen syttykäpykin.
Kenkälaatikon ympärille kreppipaperia ja rusetti. Kukkakääreestä jemmattua muovia vähän pehmusteeksi. Ja ensimmäinen lahja on valmis.

 Toinen lahjus -neljä pientä liinaa/tabletti- ei ole pätkääkään heleämpi väreiltään. Olen säästellyt pientä kukikasta silkin palaa pitkään. Pala oli niin pieni, ettei siitä saanut tehtyä mitään, mutta niin kaunis etten raatsinut hävittääkään.
 Silppusin kankaan vielä pienemmiksi paloiksi. Leikkasin karheasta juutista neljä samankokoista ympyrää ja sommittelin silkin palat ympyröille.
Itse pidän karhean pohjakankaan ja sileän kullanhohtoisen silkin kontrastista. Reunasiksakit ompelin myös tiheästi pariin kertaan, jotta niistä tuli vähän kolmiulotteisemmat.

Näillä kahdella  lahjalla osallistun MaMa 8 -haasteeseen, jonka aiheena tällä kertaa on kevään juhlat.

4 kommenttia:

Neferi kirjoitti...

Tosi nättejä kaikki ♥

Leena 37 Tuntia Vuorokaudessa kirjoitti...

Onpas tarkan huoliteltua jälkeä applikoinneissa! Syttyruusut on kyllä hyvä tuliais/lahjaidea, kivasti oot tehnyt muitakin kukkia! Mun pitäisi noita kokeilla, en oo saanut aikaiseksi.

Kiitos osallistumisesta!

Marika kirjoitti...

Kauniit lahjat, minustakin näyttää ihanalta tuo pellavan ja silkin yhdistelmä. Aika suuritöiset nuo ovat olleet!

Minullakin on tarkoitus kokeilla jossain vaiheessa noita sytykeruusuja, niistä saisi hienon lahjan, niinkuin sinä olet tehnyt.

Tintti kirjoitti...

Kauniita tabletteja!