"Ennen oli koneet rautaa..."

Äitienpäivänä sain lahjaksi omaa aikaa, kun muu perhe lähti sukuloimaan. Ison osan ajasta käytin ihan vaan kotihommiin. Kun alkoi näyttää siedettävän siistiltä, nostin nämä laatikot pöydälle.

 Sain ne vähäniinku-synttärilahjaksi, mutta en ole viitsinyt rasvasotkun pelossa pikku-miehen aikana aukaista. Olinkin kyynärpäitä myöden mustassa rasvassa, muttereita sinkoili ja taisi päästä jokunen ärräpääkin.

 Tällä koneella opettelin aikoinani ompelemaan. Nyt sitä ei enää kannattanut korjata.

 Otin talteen paininjalat ja muut tarvikkeet, jotka näköjään sopivat omaan koneeseeni. Paitsi nuo puolat (ja puolakotelot), ne ei sovi, mutta niihin voi puolata ylälankaa.

Tuo 70-luvun kone oli keijukainen tähän vanhempaan risaan Pfaffiin verrattuna. Harmi kun en tajunnut punnita, mutta veikkaisin noin pariakymmentäkiloa. Oranssissa koneessa osa kuorista oli muovia, valurautakuoret ja muut metalliosat tosi ohkaisia. Pfaffissa kaikki on paksua umpirautaa, koneiston nippelitkin tulevia ja jämäköitä -ihania!  Pfaffin runko oli pultattu niin järeästi kiinni, etten saanut sitä kotikonstein kokonaan auki. Purkasin koneesta sen mitä pystyin. Mies lupasi hommata työkalut, joilla saan loputkin osat esiin.

Kivoimmat pikkunippelit otin talteen. Harmi, ettei ole tiloja säilyttää kaikkea. Tuossa alakulmassa näkyy vanhan ja vielä vanhemman koneen ero. 70-luvun koneessa oli hihna tuommoinen kuminen, jonka sisällä menee muutama hiuksenohut vahvistelanka. Pfaffin voimansiirtohihnat ovat leveät kangaspohjaiset, hampaina tukevat metallilenkit. Ei ihme että kone painaa, kun kaikki osat on tosiaan tehty kestämään.

Työrauhan lisäksi minua lahjottiin...

  uusilla korvakoruilla

 pörröisellä avaimenperällä

 pitkällä avaimenperällä

 ja suloisilla kukkasilla!