torstai 10. helmikuuta 2011

Höpsöttelyä

Erääseen Käta-tehtävään liittyen pelleilin vähän neulan ja langan kanssa. Turhaan hötkyilin, tehtävää ei vielä sittenkään ehditty käsitellä. Kuvat jäävät todisteeksi suorituksesta, vaikka keittiökalut otankin jo takaisin käyttöön.
 Lopuksi kokki valmisti äidille (kuulemma haisevaa) soppaa.

 Kirjontatyö etenee pikkuhiljaa. Näiden kuvien ottamisen jälkeen aloin tosin purkaa tuota oranssia osuutta, sikäli tuli takapakkia. Noin raju oranssi ei enää sopinut tuon herkkäsävyisen mustan osan kanssa, ei ainakaan näin suurena pintana.
 Toinen kirjontatyö ei ole edistynyt ollenkaan. Sen sijaan viimehetken tuftaustyö on melkein puolivälissä. Tai tämä hapsuiluosuushan on vasta puoli työtä. Viimeistelyyn menee vähintään yhtä kauan. Työn olisi tarkoitus valmistua maaliskuun puoliväliin mennessä. Kuvaan ja esittelen eri työvaiheet aikanaan.
 Käta-kudonta ei vieläkään päässyt oikein vauhtiin. En saanut tehtyä mitään päätöksiä lankojen, sidoksen tai loimenkaan suhteen. Osin omaa syytä, osin johtui siitä, että opella oli tietysti kova kiiru, kun kaikki kyselivät omiaan. Ja hankalaksi päätösten teon teki myös se, että meidän olisi tarkoitus tehdä työtä pareittain ja minun parini oli poissa. Ensi viikolla uusi yritys

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Ei ne langat lopu Espanjan maalta tuli pussillinen kunhan haet.

Irmeli kirjoitti...

Tuo porkkanaraaste on hieno idea!

Kokox kirjoitti...

Raaste luikertelee väärään suuntaan ja yrittää kauheesti karkuun!

Jaana kirjoitti...

Upea porkkanaraaste!